22. elokuuta 2014

TUHTI SUKLAAJUUSTOKAKKU


Tähän erittäin tuhtiin suklaakakkuun olen muokannut ohjeen tästä blogista löytämäni ohjeen pohjalta. Tällä ohjeella kakusta tulee suuri ja riittoisa (vuoka 26cm), joten puolikkaallakin reseptillä (vuoka 20-22cm) saa kyllä jo useamman ihmisen suklaatarpeet tyydytettyä ;)


POHJA
250g keksejä (tässä minttudominoita)
80g voita (täytekeksien vähempikin voi riittää)

Tee kekseistä muruja esim. tehosekoittimella. Sulata voi ja sekoita muruihin. Painele irtopohjavuoan pohjalle ja paista uunissa 8-10 minuuttia. Anna jäähtyä.

TÄYTE
800 g tuorejuustoa
300 g sokeria
50g kaakaota
400g suklaata (70 % kaakaota)
6 kananmunaa

Laita suklaa vesihauteeseen sulamaan ja sekoittele välillä. Sekoita haarukalla tuorejuusto, kaakaon ja sokeri tasaiseksi taikinaksi. Lisää joukkoon yksi kananmuna kerrallaan ja lisää uusi vasta, kun vanha on sekoittunut kunnolla. Lopuksi sekoitetaan jo hieman jäähtynyt suklaa.

Kaada täyte keksipohjan päälle. Paista 180-asteisessa uunissa noin 50 minuuttia. Anna valmiin kakun jäähtyä muutama minuutti ja pyöräytä veitsellä tai lastalla kakku irti reunoista. Laita kakku jääkaappiin vähintään muutamaksi tunniksi, ehkä jopa yön yli.

KUORRUTUS
200 g suklaata
2,5 dl kermaa
4 tl sokeria

Mittaa ainekset kattilaan ja sekoita levyllä kunnes suklaa sulaa. Anna jäähtyä hetki ja kaada täytteen päälle. Kuorrutus leviää lähes itsestään siististi. Irtopohjavuoan reunat voivat olla mainiosti paikallaan.

Koristele haluamallasi tavalla.
Säilytä kakkua viileässä, mutta anna olla huoneenlämmössä hieman ennen tarjoilua.

Herkkua on, mutta myös hyvin tuhtia. Tätä kakkua riittää siis pieni pala, jopa kaltaiselleni suklaahiirelle ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti